maanantai 11. marraskuuta 2013

Mukava maanantai

Oi kun oli taas ihanan voimaannuttava viikonloppu. Perjantaille suunnittelemani Bodycombat-tunti jäi ikävä kyllä vain suunnitelman tasolle, koska T:llä meni yllättäen koulussa myöhempään. Harmittaa hieman, koska kaksi seuraavaa perjantaita menee muissa hommissa, joten en pääse kahteen viikkoon huutamaan ja huitomaan.

Lauantai käynnistyi osaltani sh'bamin ja coren merkeissä. Sai lauantai mukavan aloituksen, kun sai vähän jumpata. Se olikin tuon viikoin ainoa jumppani. Maanantaille olin tehnyt varauksen tunnille, mutta neidillä olikin muita suunnitelmia. Neiti on aloittanut muutama viikko sitten muskarin. Muskarin piti olla neidin ja isin yhteinen harrastus, mutta viime maanantaina neiti kieltäytyi lähtemästä isin kanssa laulelemaan, joten ei muuta kuin annoin periksi, peruin tunnin ja lähdin neidin kera soittamaan. Tänään sanoinkin heti aamusta, että tänään on muskaripäivä, jonne neiti lähdet isin kanssa. Ja niin he sitten lähtivät ja äiti pääsi jumppaamaan.

Olimme T:n kanssa ajatelleet, että lähtisimme lauantaina neidin kanssa Hoploppiin. Suunnitelmat muuttuivatkin rauhalliseen leffailtaan, kun saimme naapurilta lainaksi Risto Räppääja ja viileä Venla-elokuvan. Koko perhe sitten saunan jälkeen istahti sohvalle ja aloitettiin elokuva. Neiti jatkoi katsoa koko leffan hievahtamatta. Ja tuntui tykkäävään. Neiti selkeästi tykkää enemmän elokuvista, joissa on oikeita ihmisiä. Luulenpa, että tuo musiikkipainotteisuus tekee myös aika paljon.

Isänpäivän aamuna neiti tepsutteli kortin ja lahjan kera makuuhuoneeseen isiä herättämään. Olin aikasemmalla Vuosaaren retkellämme ostanut T:lle lahjaksi Kalevalan Torin vasaran. Yllätyin, että neiti ei sanallakaan maininnut lahjasta, yleensä kun tuo tuntuu höpöttävän kaiken mahdollisen samantein :) Koru tuntui olevan T:lle mieluinen ja hyvä niin. Lahjojen keksiminen tuntuu aina yhtä hankalalta ja päänvaivaa aiheuttaa jo uhkaavasti lähenevä joulu.

Lahjan antamisen ja aamupalan jälkeen suuntasimme Espooseen ukkia moikkaamaan. Pohdin ja harkitsin sinne menoa pitkään, koska tiesin äidin olevan myös kotona. Päätin kuitenkin lähteä, koska ukki on kuitenkin pääosassa ja pitäähän neidin häntä tavata. Ja mummia siinä sivussa.. Vaikkakaan jälkimmäinen ei ole pitkään aikaan neidin puheissa esiintynytkään. Aina vain ukki ja ukin koira. 

Ukin luona tunnelma olikin hieman jäätävä. En puhunut äitini kanssa sanaakaan, vaikka sisko etukäteen  yrittikin sovitella meitä puhumaan. Vierailumme kesti muutaman tunnin ja neiti oli onnessaan saamastaan huomiosta. Sunnuntai-ilta tosin sujui omalta osaltani ristiriitaisissa merkeissä. Toisaalta ajattelen olevani jollain tasolla todella itsekäs, kun "riistän" neidiltä mummin. Mutta toisaalta, en halua joutua miettimään joka kerta kun jotain äidin kanssa sovitaan, että pitääkö suunnitelmat ja missä kunnossa mahtaa olla tällä kertaa. Kun joku kertoisi ne oikeat vastaukset ja oikeat ratkaisut. 

Loppu Isänpäivä sujui osaltamme unisissa merkeissä. Kotiuduttuamme Espoosta, laitettiin neiti päikkäreille ja ajateltiin, että hetki torkahdetaan myös. Hetki muuttuikin muutamaksi tunniksi ja loppu viimein kello olikin sen verran, että alkuillalle suunnittelemani ravintolakäynti muuttui pizzan tilaamiseen kotiin. Sujuuhan se tietysti niinkin :)

Tänään neiti tosiaankin sitten lähti isin kanssa sinne muskariin ja pääsin itse jumppaamaan. Ja voi luoja, että olen hajalla! Olin ensin puolen tunnin Legsolution tunnilla, joka on täyttä tykistystä koko 30 minuuttia. Harjoituksia tehdään yhteensä 24 (12 eri liikettä) 40 sekunnin sykleissä. Liikkeet olivat erilaisia variaatioita kyykyistä, yhden jalan kyykyista ja todella paljon myös hypittiin. Tunnin alussa ohjaaja lupaili, että koko viikon tulee tuntumaan etenkin pakarassa kipua. Nice. Ainakin tällä hetkellä olen koko alakropasta niin kipeä, että ihan pelottaa mitä huominen (ja ylihuominen) tuo tullessaan. Legin jälkeen vuorossa oli 30 minuuttia Absiä, joka oli samantyylinen tunti, mutta keskittyi vatsalihaksiin. Ja tuokin oli todella rankka setti! Huomista vapinaa siis odotellessa :)

-H-

Blogini löytyy muuten nykyisin myös Facebookista ;)
https://www.facebook.com/pages/La-Meva-Vida/377740185681218?fref=ts


tiistai 5. marraskuuta 2013

Sataa, sataa ropisee

En voi käsittää mistä tuota vettä oikein riittää? Yöllä sataa, päivällä sataa, aamulla sataa.. AINA SATAA!! Mutta. Nytpä tuo ei enää haittaa. Tähän asti olen hiihtänyt ympäriinsä rikkinäisen jättiläisvarjoni kanssa. Viikonloppuna sitten päätin oikein repäistä ja ostaa uuden sateenvarjon. Ainoa kriteeri oli varjon koko. Halusin saada suuren varjon. Marssin Itiksen Anttilaan ja sieltähän se unelmien varjo sitten löytyi. 

Tänä aamuna kyllästyi kenkien kastumiseen ja pitihän nuo kumisaappaatkin tottakai hankkia. Olin henkisesti varautunut, että joutuisin saappaista pulittamaan ainakin 30€. Koska olin neidin kanssa liikenteessä ja olimme jumpasta tulossa, ainoa päämääräni oli saada edes vähän siedettävän näköiset kumpparit ja äkkiä. Ja taas kerran Anttila pelasti. Sieltä löytyi (mittapuuni mukaan) täydelliset kumisaappaat! Nyt saa sataa vaikka kolmekuukautta, olen valmis!!



Meillä oli aivan tolkuttoman täydellinen viikonloppu perheen kanssa. Perjantai alkoi osaltani BodyCombatin parissa. Olin aivan varma, että nyt kuolema koittaa, mutta hengissä selvittiin. Seuraavana päivänä (ja itseasiassa vielä eilenkin) tuntui koko yläselän alueella ihanaa kipua, eli jotain tuli tehtyä ja kunnolla. Tällä viikolla olisi taas tarkoitus mennä huitomaan ja huutamaan, mikäli saan vain paikan.

Lauantaina passitin T:n ja neidin viettämään isä-tyttö-laatuaikaa ulos aurigonpaisteeseen. Lykkäsin mukaan pussillisen leipiä ja lähetin meren rantaan sorsia ruokkimaan. Itse pyhitin hetken kuulokkeet korvilla Olaville (Uusivirta) ja imuroinnille. Iltapäivä menikin sisähommissa yllättäen vesisateen takia. Käytiin saunomassa ja illalla laitettiin popcornit mikroon ja yritettiin katsoa Madagaskaria. Ensimmäisen 20 minuuttia neiti jaksoi keskittyä poppareiden voimin elokuvaan, mutta sitten siirryttiin muihin hommiin. Muutama viikkoa aikaisemmin vietimme neidin kanssa tyttöjen iltaa ja katsottiin hievahtamatta Rölli ja kultainen avain. Ennen elokuvaa leivottiin neidin kanssa syksyn ensimmäiset joulutortut. Voi että miten hyviä ne onkaan!! Ne on sarjassamme suoraan suoneen herkkuja ;)



Sunnuntaikin sujui mukavissa ja rauhallisissa merkeissä. Syötiin hyvin ja nautiskeltiin. Olisin halunnut aamusta lähteä käymään Myllypuron liikuntahulinoissa, mutta päätettiin sitten rauhan säilymisen kannalta pysyä kotona. Koko viikonloppu menikin ilman minkään näköistä draamaa. Neiti oli kuin unelma, aurinkoinen oma itsensä. T:n kanssa juteltiinkin sitten iltasella neidin mentyä nukkumaan, että olipas mielettömän mukavat vapaapäivät. Mutta tuo olikin sitten tyyntä myrskyn edellä..

Eilisaamusta lähtien ollaan neidin kanssa väännetty milloin mistäkin. Tänään kaikki sitten kärjistyi, kun neiti piirsi kaikessa rauhassa oman pöytänsä ääressä. Kynät tipahti sitten lattialle, ja koska äiti kieltäytyi ne nostamasta, huuto alkoi. Huudon taso kohosi pikku hiljaa ja loppulta neiti otti ja potkaisi pöytänsä kumoon. Sain pidettyä itseni sentään rauhallisena, mutta tuon pöydän kaatamisen jälkeen meinasi tulla totaali romahtaminen ja itku nosti päätänsä itselläkin. Vetäydyin sitten makuuhuoneeseen kokoamaan itseni ja jätin T:n sovittelijaksi. Hetken päästä neiti sieltä läpsytti rauhallisena luokseni ja siinä sitten halailtiin hetki.

Mutta voi hemmetti tätä epäonnistumisen tunnetta! Kuka on tuo huutava pieni hirviö ja missä on mun aurinkoinen pieni tyttö?! Ja kun tuo tyttö on kuin tuuliviiri: ensimmäisessä hetkessä karjuu naama punaisena lattialla omituisien super voimien kanssa ja seuraavassa hetkessä juttelee niitä näitä ja höpsöttelee. Missä vaiheessa tästä pitää alkaa huolestumaan? No joo, ei varmaankaan kahden viikon jälkeen.. Mutta kuitenkin. Taas nousi mieleen se äitiyssopimuksen lukematta jäänyt pikku präntti. Plaah! Tänään epätoivon hetkinä huomasin tuntevani kaipuuta: omaa äitiä kohtaan. Hetkellisesti. Kaipasin tunnetta, että voin tarttua puhelimeen ja soittaa äitille. 

Vaikkakaan en kyllä edes muista milloin olisin viimeksi kääntynyt hänen puoleen missään elämää suuremmissa asioissa. Mutta normaalissa äiti-tytär-suhteessa tämä olisi ollut sellainen tilanne. Sain tuon tunteen työnnettyä nopeasti taka-alalle, mutta kaipuu tämän kaiken jakamisesta jollakin, joka ymmärtää ilman syyllistämistä, jäi kuitenkin. 

Vaikeaa olla aikuinen. Ja äiti. Ja jotenkin tuntuu, että tämä tulee tästä vielä vaikeutumaan..

Sateisia päiviä!

-H-